21.8.2013

Little update

Elossa ollaan! Oli virkistävää lukea pitkästä aikaa omia höpötyksiäni :D Määhän jopa ossaan kirjottaa jottai! Hassua, ku sillon ku on kirjottanu nuita, on tuntunu siltä, että tämähän ihan täyttä sontaa mitä näpyttellee, mutta nyt kun niitä luki, niin ihan hyvvää tekstiähän minä oon saanu aikaan. :) Enkä mää vieläkään tiedä mihin kohtaan pilkku oikia oppisesti tullee tai onko joku yhdyssana tai ei, mutta eipä tuo nyt niin vaarallista ole. Tuun varmasti ymmärretyksi, vaikka kirjottaisin vähän hoono soome.

Nyt mulle tapahtu se mitä oon pelänny jo kuntoilun alusta asti. Motivaation puute tappoi innostukseni urheiluun. Oon valehtelematta liikkunut viimeksi tuolloin kun oon postannu tänne. Taisin minä käyä n. kolme viikkoa sitten yhesti uimassa, mutta enpä minä oo sen enempää jaksanu. Röllö on entistä löysempi ja pömpömpi, mutta sitä se on. Viis kilua on tullu lissää sitte viime kevvään, mutta minä ainakin osasin odottaa sitä. Maha kuitenkin kasvo jo alku vuodesta tasaseen tahtiin. Oon kuitenkin onnellinen, että paino ei oo pitkään aikaan noussu siitä viidestä kilosta ylöspäin, mutta paremminkin voisi olla. Ruokatottumukset on menneet taas ihan mönkään, kun Miehen kanssa ollaan sorruttu usiasti hakemaan ruokaa grilliltä. Kuten sanottu, mun on vaikia sanua hampurilaisille ei.

Mun piti jo viime viikolla lähtä takasi salimaailmaan, kun sovittiin Miehen kanssa, että käydään yhdessä tutustumassa Oulun Voimalaan. Noh, mun sen päivän pläänit meni uusiksi enkä kerennytkään matkaan. Ajattelin sitten, että meen seuraavalla viikolla (eli tällä viikolla), mutta sekin sitten jäi. On ollut sellanen olo, että on halunnu keskittää tekemistä muuhun ku urheiluun. On tullut muutamia asioita, joihin haluan keskittyä nyt vähän enemmän.

Tosin oon nyt kasvatellut ajatusta kuntoilun aloittamisesta. Haluaisin toisaalta taas treenata pelkästään kotona, hankkia kahvakuulan ja paremman jumppapallon, mutta toisaalta tarvin ehkä tällä hetkellä jonkinlaista motivaattoria eli ohjaajaa, joka kertoo mitä teen ja millon. Ja nyt kun oon jääny toistaiseksi työttömäksi, olisi hyvä saada päiviin sisältöä käymällä esim. uimassa. Tässä se siemen taas laitetaan multiin, ehkäpä se kohta alkaa versoileen. :) Ainaki omien aiempien tekstien lukeminen motivoi mua vähäsen. Huomasin kaipaavani niitä aikoja, ku sai hikkoilla ja tuntea mielihyvää liikkumisesta. (Ja sitä vartaloa)

Kyllähän mää sen motivaation vielä metsästän!

Kaikkea hyvää teille ♥

Ps. Huomasin, että osa kuvista ei ennää näy täällä blogissa, pahoitteluni siitä :/ En tiedä, mitä niille on käyny enkä jaksa metsästää niitä uudelleen. Tästä postauksesta jätin tarkoituksella inspiroivat kuvat pois.

9.4.2013

Syömistavat kuntoon


Ei tuo pömppis sitte lähe ei millään! Voi ketku, ku tympäsee.
Mutta kettää muuta en voi tästä syyttää ku itteäni. Olen syönyt herkkuja ilman minkäänlaista kontrollia jo vähän aikaa. Jos on tehnyt mieli, olen syönyt. That's it. Enkä oo aatellu sen enempää. En sitä, että huomenna kaduttaa, enkä ees sitä, että hitsi ei mun pitäis. Olen nauttinu jokasesta palasesta ja haukusta. Namit on hyviä  Ü

No sitten se tympäsee tuossa vattan kohalla. Voi kele, miksi minulla pittää olla just se vartalotyyppi, joka imasee kaiken tuohon keskikohalle? C'mon, miksi minun piti olla syömässä muffinia, ku hyviä geenejä jaettiin? Voi Äiti, miksi minut synnytit?!


No mutta, muuten syön (omasta mielestäni) meleko hyvin. Sopivasti rasvaa ja protskua. Sokerin määrä ja valkosen viljan tai noppeitten hiilihydraattien määrää vähentää...kai. Tässäkin minä itse toimin tohtorina, kun ei mulla ole hajuakaan oikeasti, mitä teen väärin (tai miten tehä oikein?!). Kesällä söin ihan samalla tavalla herkkuja jokaisen ruokailun jälkeen...mutta taisin tehä sitä hillitymmin. Nyt, ku Mies on ostanu (ookoo oon määki!...vähän vaa) herkkuja joka päivä kottiin, niitä on tullu sitten syötyä ja aina ostetaan kaappiin lissää ku edelliset loppuu. Hmh, ku sais tän halujen määrän kurriin. No eiköhän sitä, ku päättää vaan. On mulla nyt vähän sellanen oloki ettei tee mieli. Kesällä pääsin siihen pisteeseen ku ei ihan oikeesti vaan tehny mittään mieli. Sillon tuli syötyäki melko tasasesti ja hyviä ruoka-aineita, protskua ja pitkäkestosia hiilareita, niin eipä sitä tullutkaa sellasia himotuskohtauksia. 



Hampurilaiset on mun pahin loukku! Ei hitto, jos haistankaa edes hyvän hampparin, oon mennyttä sielua. Myyn vaikka äitini, jos tosissaan haluaisin täysilihahampurilaisen kaikilla mausteilla (ei sinappia, se on pahhaa). Pittää yrittää niitäki tehä ihan itte nii ei tee mieli niin paljo rilliltä ja Mäkkäristä. :P

Nyt on tuntunu taas niin turhauttavalta, ku käy salilla ja uimassa ja yritän päästä siihen mun litteän vatsan tavoitteeseen vuoden loppuun, mutta haluaisin jo vähän nähä edistymistä niin tuntuu että takapakkia vaan koko ajan tullee. Blaah, ei kiinnosta paljo käyä ennää salilla ku tuntuu että tää möhömaha kasvaa joka kerran jälkeen. Tai siis ei tää nyt mikään möhö oo, löysä vaan. Tuntuu, että oon kasvanu jotenki leveyttäki, mutta en oo ihan sata varma, että kusettaako mun omat aivot silmiä vai mitä mindfuckia tämä on. Voiko se tosissaan olla totta, että joka kerta meikäläisen maha kasvaa? ...kele.


Se on jännä ku nykyään jokasen treenin jälkeen tullee ekana mieleen "JOTAKI HYVVÄÄ JA ÄKKIÄ!" Mahollisimman joko rasvasta ruokaa tai kunnon kermasta munkkia. :D Ihan jäätävät mielihalut. En mää niille kovin oo antanu periksi, mutta voisin kai vähentää...pitäis kai lopettaa taas kokonaan. Hmh. En ala. Vähentää pystyn, mutta lopettammaan en. Miksi pitäis edes aina luopua kaikesta hyvästä, jos sitä harrastaa vain sillon tällön?

Ei se oo ku psykologiaa kehhiin ja oma mieli taas oikeille raitelle.

On ollu nyt vähän aikaa taas vähän sellanen olo, että tahtois jotain ihan uutta. Jotaki irtiottoa vähintään tästä arjesta. Tai kokonaan muutosta. Jotaki! Tuntuu niinku olisin taas vaan kauan aikaa ollu paikallani eikä mittää tapahu, samoja asioita, samojen ihmisten kanssa. Vaikka ovatki ihania ihmisiä ja mukavia tapahtumia, mun sielu tarvii jotaki. En ossaa vaan määritellä mitä. Toisekseen, mun unelmiin tarvitaan rahhaa ja sitä mulla ei oo. Jos haluaisinki vaihtaa maisemia ja hakia töitä joistan ihan muualta ku täältä Oulusta, ei mulla ole varraa lähtä mihinkään. Mun ainut oljenkorsi on tällä hetkellä AMK:iin pääsy Kajjaaniin liikunnanohjaajaksi, mutta seki on tosi vaakalaudalla....toisaalta sitä ei koskaan tiiä, mitä elämä heittää etteen ja saatanki parin kuukauden päästä löytää itteni jostaki ihan muualta ku suunnittelin. Mun täytyy nyt vaan ootella, että se jokin tapahtuu ja elämä muuttuis taas ihan vähän tai tosi paljon.



Ja mä niin kaipaan joogaamista!! En saa sitä itte aikaseksi kotona, niin pitäis löytää joku ryhmä. Yet again: no money, no honey. Me so sad :--(

Ensi kertaan. ♥


(kaikki postauksen randomkuvat on Pinterestistä :--))

24.3.2013

I've been served!

Eli haastetta pukkaa taasen. :)

1
. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos Paula Ü2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
En taija haastaa kettää, en jaksa. :D3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin ovat:
Vapaalla: Puhelin, avaimia, bussikortti, sormia (hehe) ja suuta! Haha, tulipa fiksu olo :D

Koulussa/ työssä: Avaimia, lihaksia, kärsivällisyyttä, kenkiä ja hymyä!

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
- Jooga ja elämän voima, Paolo Coelhon tuotantoa esim. Alkemisti..hmm mitähän muuta. Oon lukenu nykyään niin vähän kirjoja etten ees muista, mitä on tullu luettua ja mitä kannattais suositella. :D Tosin rakastan lukemista! Ennen en voinu alkaa nukkumaan ennenku olin saanu pari lukua kirjasta luettua. Nyt oon taas panostanu lukemiseen, oon jopa ostanu itteleni läjän kirjoja. :)

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
- Ööm...oon ollu aina huono toivomaan joululahjoja...uusia keittiötarvikkeita olis kiva saaha (en ossaa määritellä paremmin), verhoja, mattoja...no nyt mulla on pelkästään tälläsiä kotijuttuja :D Emmä tiiä! Kaikkea toisaalta tarvis, mutta toisaalta ei mittää. :---D

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:  
- Eurooppa, Etelä-Korea, Intia, Amerikka, Kanada, Meksiko...oho tuli ylimääräsiä. Sitä ku tahtoo käyä kaikkialla! Vielä joku päivä mä lähden kiertää koko maailman ympäri, se o varma!

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
- Rehellinen, avoin, huumorintajuinen, avulias, mukavuudenhaluinen

Viisi lempiruokaasi:
- HAMPURILAISET (can't deny that), friteeratut kanat, hyvin paistettu pihvi (nauta/härkä), fetasalaatti, rehellisesti sanottunu tykkään lähes kaikesta mitä syön ja joka päivä tullee uus ruoka, mistä tullee lemppari. :D Hyvin tehty ruoka on aina hyvvää!

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
Älä ota sitä niin vakavasti.
Onnelliseksi ei tulla, onnellisia ollaan.
Sinulla ei ole sielua, sinä olet sielu. Sinulla on keho, pidä huolta siitä.
Näe kaikessa jotakin hyvää.
Ainoa pysyvä asia on muutos.




15.3.2013

Time to get real!


Nyt on ihan jees reeniviikko takana ja vielä mahtavampia edessä. Hiii, nyt sitä on löytäny sen sisäisen palon salille, voi jumpe sitä tunnetta ennen ku pääsee reenaa ja sen jälkeen! Love it. ♥

Nyt vaan oon huomannu melko hassun ilmiön: mulla ei tuu enää lihakset kipeeksi seuraavana päivänä treenauksesta! Teen kyllä niin isoilla painoilla ku jaksan, jopa niin että jouvun ihan irvistelemään välillä että saan painoja nostettua. :D Ois kiva tietää kuinka normaalia tää on ja miten tästä jatketaan...tullee joka päivä enemmän ja enemmän sellanen tunne että tarvin personal trainerin apua. Jospa mää parin viikon päästä pääsisin jonku ammattilaisen puheille, ku kaverin kanssa ajateltiin alkaa käymään Liikussa. :)

Ja siitä tulikin mieleen, että nyt oon käyny kokeilemassa kummatkin Raatin ja Raksilan uimahallien kuntosalit, jotka on ihan jees. Raatissa on melko vähän tilaa, että esim. jos haluaa tehdä matoilla jotain, saa tosissaan ettiä paikkaa missä ei olis niin paljon muitten tiellä. Samoin Raksilassa on melko vähän tilaa, mutta kyllä sieltä paremmin mattopaikan löytää. Yks tosi iso miinuspuoli kummassakin paikassa on: sauna uupuu. Ja jos haluaa käydä uimahallin puolella saunassa, täytyy maksaa uintimaksu, joka on perseestä. Kaipa ne luulee, että yrittää huijata ja mennee silti uimaan. Huoh. Hitsin edulliset nuo kummatki silti on. Opiskelijalta vaan kaks euroa kerta, joten ei palio mittää. Käyn nyt niin kauan nuissa kunnes mennään sinne Liikkuun, koska tarvin kippeesti ammattilaisen neuvoja.

Nyt huomaan myös miten tuo parin kuukauden löysäily vaikuttaa kehhoon. Vähän harjottelua ja paljon hampurilaisaterioita tekee melkosen kerroksen tuohon keskivartalolle. (Miksi ne hampurilaiset on niin koukuttaviaaa?!!) Nyt yritän olla kärsivällinen ja syömällä ja reenauksella saaha vatsan alue back in business. :D Alkaa raivotuttamaan välillä tuo röllö taas, mutta kyllä se siitä lähtee! Minähän niin päätän! Tän vuojen lopussa mulla on vatsalihakset esillä! En hae mittään fitnessmallin mittoja, mutta haluan kiinteytyä. Pittää ottaa tilannekuvat tässä lähiaikoina niin voi sitte kuukauden päästä taas kuvata ja huomata eron. :))

Ensi kertaan!
 

24.2.2013

Himottaa!

Äää! Kaamee himo ostella urheiluvaatteita! Miksi, oi miksi, niiden pitää maksaa niin paljon?! En kestä.


Kaikkein eniten himoitten tuota Niken reppua ja pinkkiä hupparia. <3 Toi reppu olis Zalandossa vaan 22,95€! Voi olla tillaan sen tässä samalla, ku tilaan valmistujaismekon. :)) Enhän mä siis tarvi uutta reppua, mutta toi olis aika kiva... :D I'm a material girl!

Tosissaan tarvisin urheiluritsikoita, koska nuo pari vuotta vanhat on alkanu jo haiseen niin kuvottavalle ettei niitä kehtais edes puhtaana pistää päälle. :s Aattelin kuitenkin hakea jotkut halvat ens hättään esim. H&M:ltä, koska tollaset Niken söpöliinit on liian kalliit opiskelijan laihalle kukkarolle...sad, sad life of mine. :(

Mutta ei se auta, näillä mennään mitä saa ja se kelepaa! Aina saa onneksi haaveilla, koska niillä on myös tapa toteutua ku tarpeeksi uskoo. Ehkä mulla vielä joku päivä on sen verran hilloa, että pystyn ostamaan kaikkia ihanuuksia. :)

(Jään töllöttämään koko ajan tota kuvaa...nuo Niken housuuuut, ens kestä!)

23.2.2013

Pakaraa ja jalakaa

Hyyi ku valluu hiki! Skimble ei päästäny taaskaa helepolla, mutta hyvä niin. Treeni ei oo ikinä treeni, jos ei vähän haasta itseään. Ja nyt tuntuu hyvältä <3 Intensiivisen 52 minnuuttia ku treenas niin lopussa rojahin vaan lattialle poski vasten lattia ja annoin hien valua lattialle, kaamee lammikko siinä nyt :---D


Eilen kävin uimassaki jonku 15 kierrosta isommassa altaassa ja taas on huomannu kehitystä ku ennen oli jo ensimmäisen vitosen jälkeen sellanen tunne ettei millään jaksais, mutta nyt olis varmaan voinu jatkaa vielä toiset samanlaiset :D En ymmärrä mistä tätä energiaa taas tullee, ku työssäoppiminen on verottanu melkosesti, kun paahtaa sellasta 10h päivässä. Nytki ku istu bussissa niin meinasin alkaa hyppimään jo paikallani ja juosta kotia ku tuntu ettei millään pysy pöksyissään :---D hahaha.

Tämän Krewellan mixin syytähän se tottakai oli. Musta elektorinen mussiikki on parasta, mitä voi kuunnella treenatessa. Mikä energia ja puhti siitä tullee! Mennee suoraan jäseniin ja en malttanu olla tamppaamatta treenin välissä, hahah niin mieletöntä. :D



En oo taas pitkään aikaan saanu näin euforista tunnetta treenin jälkeen ja ku treenaus on jääny vähemmälle, se tuntu tuhat kertaa paremmalta nyt. <3
Tiistaina meinasin saada, tai oikeastaan sainkin mitäpä sitä vähättelemään, itku-ahdistus-kohtauksen omasta vartalosta ja siitä etten ollu tehny yli viikkoon mitään. Päässä ääni vaan toisteli: "Et oo tehny, kato nyt  tota röllöä, et tuu koskaan saamaan unelmavartaloa, laiska, et tee etkä tuu ennää tekemään, nyt kaikki on ohi, oot laiska blaa blaa blaa". Ihan täyttä sontaahan tuo mieli itelleen kerto, onneksi se meni äkkiä ohi. Sitten kun tajuaa myös sen että aina voi alottaa alusta, aina tullee uus päivä, niin se helpottaa ja ku vaikka pakottaa ittensä tekemään niin kyllähän tää lopuksi palakittee. <3 Ei mittään saa, jos ei ite tee jotaki sen etteen.
Onko kellään teillä siskoista (ja miksei veljistäki) ollu samanlaista ahdistus-kohtausta? Enhän ole ainut ja omituinen :D



Tästä minä oon aika ylypee ;) Enkä suostu ikinä luopumaan!
(huom vessapaperirulla, vessassa kuvaaminen 4ever, koska parempi valo :D)

Joku päivä mää esittelen täällä yhtä ylypiänä mun vatsalihaksia, tavotteena tän vuojen lopussa! :) Nyt suihkun kautta rentoileen, koska onnellisuutta on uudet kirjat, joita ostin neliä kappaletta tänään Suomalaisesta. ♥ Miten niin kirjamato eiku mikä toukka :---D

10.2.2013

Eri apuohjelmien testailua

Nyt on tullut testailtua paria ohjelmaa, jotka auttaa treenamisessa. Viime viikolla koitin ensimmäistä kertaa älypuhelimiin saatavaa sovellusta Skimbleltä Workout Traineriä ja tänä lauantaina koitin äidin joululahjaa Wii Fit Plussaa.


Workout Trainerista tykkäsin ihan älyttömästi! Ajattelin heti haastaa itseäni ja valitsin intensiivisen booty camp-treenin. Voin kertoa, etten oo pitkään aikaan hikoilu niin paljoa tai hengästyny kotitreenauksena aikana niin kamalasti. Elvis, minun pikku koiruli, tuli jopa ihmettelemään välillä, että mitä se emäntä oikein ähkii ja puhkii, hahah :---D





Sovellus on loistava, jos haluaa jotain lisää treeniin. Treenivaihtoehtoja on monia ja voit tallentaa omat treenikertasi ja jakaa ne vaikka kavereitesi kanssa. Alussa voit valita tavoitteesi ja sovellus ehdottaa sinulle automaattisesti tavoitteeseesi sopivia treenejä. Kuinka kätevää. :)

Sovelluksesta on olemassa myös Pro-versio (of course), josta täytyisi maksaa muutamia dollareita kuussa. En itse ymmärrä, miksi joku tahtoisi maksaa tästä huvista, koska ainakin treenejä on ihan tarpeeksi ilmaisessa versiossakin. Mitähän lie saa lisämaksusta muuta kuin mies personal trainerin?

Suosittelen alussa tutustumaan liikkeisiin ennen treenin aloittamista, sillä selostus tulee englanniksi ja jos ei tiedä, mitä pitää tehdä, menee ensimmäiset liikkeet ihan sivu suun niinkuin allekirjoittaneella kävi. Ensi kerralla viisaammin. :)

Olen itse tosiaan vasta käyttänyt sovellusta kerran, vaikka latasinkin sen jo melkeinpä kuukausi sitten (lazy ass), mutta ensi treenissä otan varmasti taas Skimblen kaveriksi. :) Sovelluksella on myös oma nettisivusto, jossa voi nähdä tallennetut treenit ja vertailla niitä ym. sekä (tottakai) verkostoitua muiden kanssa. Itse olen valinnut profiilini yksityiseksi, koska en ymmärrä kuka ihme haluaisi edes seurata mitä teen ja milloin. :D

Loppu arvosana: 5/5



Wii Fit Plus oli kyllä hyvä ja monipuolinen. Peliin on laitettu hurjasti eri aktiviteetteja niin hauskojen pelien muodossa kuin sitten itse treeniin. Peli on siinä mielessä mielenkiintoinen, että saat hyvää analysointia edistymisestäsi ja treenauksen aikana tekemisestäsi.



Peliin voit lisätä niin mummit kuin lapset koiria unohtamatta ja seurata kaikkien taloudessa asuvien edistymistä. Tällä tavalla voi esim. tsempata muita ja jos perheestä löytyy yhtään kilpailuhenkisyyttä, niin tulosten parantaminen varmasti motivoi liikkumaan enemmän ja kaemmin. ;)



Kova hiki tässä ei kuitenkaan tullut, jos vertaa Workout Traineriin. Pieni hiki kyllä koko ajan oli päällä, mutta en tiedä paloiko kaloreita oikeasti niin paljon kuin ohjelma väitti. Toisekseen tuo pieni lautahökötys jatisi koko ajan jotain! Eikä niitä jatisuja pystynyt millään ohittamaan, se oli aika ärsyttävää. Toisekseen, treenatessa se animoitu PT hoki koko ajan samoja asioita ja aina alussa ne täsmälleen samat fraasit, jotka osasi jo lopputreenissä ulkoa. Huoh, oisivat voineet vähän miettiä haluaako treenaaja aina kuulla samat jutut...

Fit Plussasta jäi vähän puolikkainen fiilis, en oo varma käyttäysinkö sitä kovin montaa kertaa...tuntuu, että saattaisin äkkiä kyllästyä pelin treeneihin ja jaksaisinko kuunnella niitä löpinöitä aina uudestaan. No, en omista, joten eipä mun tarvi sitä käyttääkään. :D

Loppu arvosana: 3/5

Ensi viikon tiistaina sitä lähdetään koulun venäjän ryhmän kanssa Pietariin viideksi päiväksi, joten treenailut jää varmaan siltä viikolta aika lyhyeen. Huomenna vois aquazumbaamassa käydä ja uimassakin jonku verran, ettei nyt ihan tuu paha mieli. Oon alkanu myös lämpenemään ajatukselle mennä kuntosalille...saattaa olla että käyn tsekkaamassa Raksilan uimahallin kuntosalin joku kerta. Mulla on ostettuna sarjalippu ja kuntosalilla käynti on sen hinnalla melkein puoli ilmaista. :)

Ensi kertaan!